tiistai 17. marraskuuta 2015

HeppaIG ja jos nyt vähän kuulumisiakin


Oi että ette uskokkaan miten ikävä mulla on ollu blogin pariin nyt viime kuukausina! Monta kertaa tullut fiilis että nyt meen kyllä tekemään postausta ja muokkailemaan kaikkea kivaa, mutta sitten se fiksu osa mun päässä sanoo että eei kun nyt on aika tehdä läksyt tai kerrata tai mennä talliin ja ratsastamaan ja treenaamaan tai jos ei niitäkään niin sitten vähintäänkin katella pari jaksoa Netflixiä, kun sitäkään ei nyt ole turhan paljoa kerennyt. Tänä iltana kumminkin vilkutin heipat terveystiedon kirjalle ja palasin bloggerin ihmeelliseen maailmaan edes hetkeksi. 

Idea on siis ollut mielessä jo pitkään, mutta toteutukseen vaikutti toinen tähän liittyvä juttu. Kuten jo olette kaikki huomanneet, niin eihän musta enää bloggaajaksi ole, mutta kokeillaampas onnistuisiko instagram-tilin pitäminen vähän paremmin. Nyt siis kaikki joita kiinnostaa vielä ponien kuulumiset useammin kuin kerran puolessa vuodessa, ottakaas puhelin käteen ja seurailkaa ig:stä annyjanasu -käyttäjää! 



Mutta ettei tämä nyt olisi vaan mainostuspostaus, niin niitä kuulumisia lisäksi. Viime kerrasta on taas pitkä aika ja paljon tapahtunut. Kesäloma oli ja meni, lukion kaksi ekaa jaksoa nekin jo kohta takana ja joulu jo pian ovella. Nasun kanssa ollaan menty vuorotellen ylä- ja alamäkeä ja välillä ei olla menty ollenkaan. Feilasin meidän viimeset ponialuemestaruudet, mutta viime viikolla taas hypättiin superhyvä 110cm rata Siilissä vaain neljällä virheellä. Muutamia voittoja ja sijoituksia tuli kesän ja syksyn aikana ysikympeistä ja metreistä, muutamia täysstoppeja myöskin mutta yleensä ollaan lähdetty kisoista hyvillä mielin. Kotona ollaan treenailtu ahkertasti koulua ja vielä ahkerammin maastoiltu, mistä molemmat hirveesti tykätään! 

Anni on varmaan ainoa jonka suhteen kaikki on ihan samanlaista kun ennenkin, se vaan ei ikinä muutu eikä vanhene eikä ole huonolla tuulella. Annikin kävi muutamissa seurakisoissa mukana alkusyksystä, ja joka kerta sieltä tuli se voittoruusuke 70cm luokasta. On se vaan aina mun suosikkiponi ♥ Kohta jo 23v synttärit ja vielä mummo vaan puksuttaa.

Loppuun saatte tällasen ihanan kuvakoosteen mikä vähän täydentää mitä ollaan keretty puuhailla täältä poissaollessa.





Korholassa kesäkuussa, molemmat ponit teki superhienoja ratoja ja joka luokasta nollat ja sijoitukset.




Pieksämäellä heinakuussa, kolmas sija ysikympissä.





Maaningalla syyslomalla, Anni 70cm voitto, Nasu taas 90cm 0/4vp ja metrin voitto. Nämä kisat meni täsmälleen samalla tavalla kuin kuukautta aikaisemmin kisat Nerkoossa, siellä mentiin molempien kanssa samat luokat aivan samoilla tuloksilla! :D





Siiri oli meillä syyslomalla myös ja ratsasteli molemmilla poneilla.




Ollaan käyty Napen kanssa aika paljon Sorsasalon radalla tekemässä hommia, se on kyllä ihan supertehokasta treeniä! Molemmat aina ihan läpimärkiä hiestä kun lopetetaan.





♥ niin rakkaita ne vaan on

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

305. Heppakuulumisia

Wau voin aina alottaa vaa ihmettelemällä näitä mun bloggauslahjoja, oon ehkä surkein ikinä täs jutussa nykyään :DD Mitä nyt puolisen vuotta taas taukoa takana. Välillä tulee ihan ikävä niitä aikoja kun olin ahkera bloggaaja ja päivittelin täällä säännöllisesti, nykyään on ihana lukea vanhoja postauksia kun kaikki näyttää ja kuulostaa niissä niin kivalta! Ja nyt vaan mietti että miten mä oon ikinä osannut ja ennen kaikkea jaksanut, huhhuh on se vienyt aikaa...

Nyt mulla ei nimittäin sitä aikaa ole hirveästi ylimäärästä, ysiluokan kevät menossa, kokoajan kokeita ja päättötöitä tehtävänä. Nyttenkin mun itseasiassa pitäis tehdä uskonnon esseetä mutta teki niiin paljon mieli tulla kertomaan teille kuulumisia! Poneissakin on tekemistä, kavereiden kanssa olisi kiva olla välillä ja joskus ihan vaan kotona syödä jätskiä ja katsoa sarjoja netflixistä. Näillä mennään tällä hetkellä, mutta enää 27 päivää ja sitten onkin jo pitkään odotettu kesäloma!


Nasun kanssa kerettiin aloittelemaan kisakausi ihan kivoissa tunnelmissa ja tuloksissa. Talvella treenailtiin ahkerasti ja helmikuussa käytiin Kimmolla ekoissa aluekisoissa. Hypättiin pikkuluokat 80cm ja 90cm, mistä molemmista tuli nätit nollaradat, hieno Nape! Ekassa luokassa sijotuttiin toisiksi, tokassa taas jäätiin just ekaksi ei-sijoittuneeksi ehkä puolen sekunnin erolla...


Anni taas on mennyt vaan kotona. Välillä ollaan jaksettu liikkua ihan reippaastikin, koulutreeniä maneesissa ja hypelty pikkusia, mutta välillä saattaa mennä parikin viikkoa että otetaan vaan rennosti, maastoillaan ja käppäillään ilman satulaa. Ponimummohan täytti maaliskuussa jo 22 vuotta, niin kai sillä iällä voi välillä jo vähän hölläillä :-)

1. nabee 2. aada kävi yhtenä viikonloppuna vähän hyppäämässä annin kaa, hyvin meni! 3. kaisu on liikutellut oonaakin säännöllisen epäsäännöllisesti 4. toisena viikonloppuna taas oltiin olivian kanssa aadalla, söpö yhteiskuva tintsun kaa



Kauden toiset kisat käytiin myöskin Kimmolla, tällä kertaa kahtena päivänä. Lauantaina kokeiltiin hypätä metrin luokka, mutta ei oikein onnistunutkaan... Verkassa poni ihan okei mutta radalle mennessä hyytyi ja ei päästy edes aloittamaan rataa. Tokana päivänä mentiin sitten 90cm, missä Nasu oli ihan kuin eri poni! Huippu radalla 0/0vp ja taas kakkos sija.

Vähän näiden kisojen jälkeen Nasusta tuli kumminkin tosi outo, se oli tosi haluton hyppäämään ja muutenkin laiska liikuttaessa. Käytiin klinikalla ja tarkistuksessa selvisi että oikea takajalka on kipeä. Niinpä nyt ollaan vähän saikkuiltu, ensin viikon ajan vaan käveltiin, ja nyt ollaan saatu jo ravailla. Huomisesta lähtien aletaan palailla takaisin normiliikuntaan ja toivotaan että päästään taas nopeasti takaisin kunnon treeniin ja kisaamaan! Ärsytti vähän kun tän takia jäi jo neljättä vuotta hallimestaruudet väliin, mihin olisin halunnut kerrankin päästä mutta ne ei sitten varmaan vaan ole meitä varten...


Siiri kävi meillä hiihtolomalla ja sillonkin käytiin yhtenä iltana hyppäämässä. Siiri meni ensin, mutta mun kuvaajanlahjat on hävinnyt vissiin bloggauksen mukana enkä saanut yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Siiri onnistui silti nappaamaan meistä Annin kanssa pari kivaa otosta. Mentiinkin lopuksi ihan hurjan iso 85cm pysty, on se edelleen mun superponi ♥



Tää viimeinen kollaasi kuvaa sitten sitä kaikkea muuta mitä meidän arkeen kuuluu. Näillä mennään perus viikot, aamulla siivotaan tallia ennen kouluunlähtöä ja sieltä tullessa sitten loppuilta pyöritään maneesilla. 

lauantai 1. marraskuuta 2014

304. What has happened? [heinäkuu-lokakuu]

Nyt saatte kuulkaas varautua piiitkään postaukseen! Yritin oikeasti panostaa tähän, että saisitte kuulla mahdollisimman hyvin, mitä meille kaikille on kuulunut silloin, kun täällä oli ihan hiljaista.. ;) Kaikkea en tietenkään saanut vielä tähänkään, kaikkea en muistanut, kaikkea en halunnut kertoa, mutta eiköhän tässä ole teille tarpeeksi juttua siltikin. Tein myös kuvien ja tekstin lisäksi koostevideon, missä on myös jotain juttuja, ja se löytyy postauksen lopusta.

- nää jutut ei mene ihan tarkassa aikajärjestyksessä, 
vaan vähän silleen miten sain kerrottua loogisesti.


 Tää päivä.. oli ainakin ponien kanssa vietetyistä päivistä kaikkein erikoisin.. :D Meillä oli tosiaan 7 tyttöä, joka sisälsi minut (melko paljon ratsastanut), Reetan (no, sen verran ratsastanutta että pysyy ponin selässä kaikissa askellajeissa, that's it) sekä vielä viisi muuta, jotka eivät olleet ikinä ratsastaneet. Saatiin tosiaan vaan tällainen idea, että hei mennäänkö meille ratsastamaan?! No, näin kävi ja oli kyllä tosi hauskaa pienestä säädöstä huolimatta.

Kaikki tytöt meni tosi hyvin, ja varsinkin Anni ylitti itsensä ja sillä menivätkin onnistuneesti vuorotellen kaikki muut paitsi minä. Nasua vähän nimittäin kummastutti aloittelijoiden kanssa, joten oli sitten fiksumpi että minä hoidin sen ratsastukset ja muut menivät trueratsastuskouluponilla Annilla ;)

VIDEOLLA kohdassa 0.15-2.52


1. käytiin heinäkuun lopussa Miljan kanssa katsomassa tfios. kaikki oli ennen sanonut, että tuutte itkemään niin paljon, mutta mua ei itkettänyt melkeen ollenkaan, mikä oli ainakin mulle tosi yllätys koska yleensä itken ihan kaikissa leffoissa piirretyistä actionleffoihin...? 
2. joo tästä en kyllä osaa sanoa enempää 
3. kotona chillailua nasun ja jätskin kanssa, kesäloman parhaita juttuja! 
4. taas tyttöjen kanssa 
5. ellan kanssa kaakaoilla 
6. muru ♥

VIDEOLLA kohdassa 2.53-5.42
videolla ei oo vaan tähän vaan kaikkiin näihin fiiliskuviin liittyvät pätkät, niissä on nyt kaikkea mahdollista mitä mun puhelimesta löytyi.. :D mun ehdottomasti suosikkikohdat tässä videossa löytyy tossa yllämainitussa kohdassa!


Löysin puhelimesta jo valmiin riparikollaasin, nii tossa nyt muutama kuva sieltäkin. Se oli kyllä yks kesän ehdottomasti parhaita viikkoja, niin huippu porukka ja kaikkee kivaa tekemistä, jälkeenpäin on ollut niin ikävä ja harmittaa ku ripari on vaan kerran elämässä... ♥ Mutta se riparista näin lyhyesti ja ytimekkäästi ja sitten vielä pari konffiskuvaa, lähinnä laitoin tänne näitä ponien kanssa otettuja koska ne teitä varmaan eniten kiinnostaa ;)
pari onnitunutta
true ponityttö harjaa oman ponin vaikka mekko päällä!
tää oli yleisin fiilis näissä meidän kuvausyrityksissä, muuten kaikki hienosti, mutta annia
ei vois kiinnostaa yhtään vähempää
ja siks ei jaksanu niin yrittää virallisesti XD
nasun kanssa taas kuvausyrityksetkin jäi vähänniinkun tähän kun poni näytti joka kuvassa tältä...

Heti mun konffiksen jälkeen lähdettiin viiden päivän reissulle Pärnuun, meitä oli aika iso porukka, meidän perheestä 8 ihmistä sekä mun serkku vanhempiensa kanssa. Oli huippukiva matka, vaikka ei mitään kovin auringonotto kelejä ollutkaan, nii paljon kerettiin tehdä.


Ja sitten sitä heppajuttua viimeinkin! Nasu tuli siis kotiin mun riparin aikana, ja sitten kun heti sen jälkeen lähdettiin Pärnuun, niin äiti liikutti ponia ensimmäiset kaksi viikkoa kotona. Sen jälkeen viimein pääsin takaisin kotiin ja päästiin pitkästä aikaa treenaamaan! Ylläolevat hyppykuvat ovat meidän ekalta hyppykokeilulta kotona, joka meni ihan superhyvin. Muut sitten kuvia meidän tavallisemmasta menosta kesällä, pikkusen rennompaa ;) Annilla meni lähinnä muut kuin minä, mutta itsekin kiipesin mummoponin kyytiin aina silloin tällöin!

VIDEOSSA kohdassa 6.17- 6.54 treenivideoita kesältä ja alkusyksyltä

fiiliskuvia taas

nää kesäillat ♥ 
Vantaallakin tuli käytyä kesän aikana käytyä, pari kertaa silloin kun ei ollut ponijuttuja ja sitten olin siellä vielä kesäloman viimeisen viikon. Siellä vaan joka kerta on niiiin kivaa ja niin ihania kavereita ♥

Pääsin myös hyppäämään vähän Roosan Nuppu-ponilla, siitä on VIDEOSSA kohdassa 5.42-6.17. Siinä nyt on vaan ihan pari pätkää, oikeastaan huonoimmat (eli hauskimmat) sekä paras hyppy mitä tehtiin. Nupulla ei oltu pitkään aikaan hypätty, ja minä olin kyseisen ponin selässä vasta toista kertaa.. Mutta ideahan tosiaan oli se, että Nupulta ei ollut kukaan ennen tippunut, niin mun oli siis aivan tarkotuskin hoitaa se eiks nii ;) 

 Häitä vietettiin myös toisen kerran tänä kesänä, tai oikeastaan vasta syksyllä, kun iskä ja Tanja meni naimisiin. Taas kerran ihana päivä ihanassa seurassa ♥

Vähän syksyisempiä heppakuvia. Anni liikkui kesän jälkeen paljon enemmän ja reippaammin, menin sillä itsekin ainakin pari kertaa viikossa. Koulua tuuppailtiin, pidettiin kivaa pikkuestetreeneissä ja mentiin kovaa maastoillessa! Nasun kanssa käytiin heti koulujen alkaessa yhdet kisat, ihan vaan pienet seurakisat missä mentiin 85cm ja sieltä tuli nätti nollarata ja voitto :)


Mutta sitten, syyskuun aluemestaruudet... Kiva päivä, ei siinä, mutta tuloksellisesti meni kyllä aika metsään. Anni oli hyppäämässä 70cm, ajateltiin ihan vaan kokeilla että onko ponilla fiilistä hypätä puolen vuoden tauon jälkeen. No, ei ollut, alkurata meni ihan jees, kaikista puhtaasti mutta heti kun mentiin radalle niin poni muuttui ihan oudoksi eikä liikkunut pohkeesta eteen, ja sarjalta sitten kielsi ulos.

Nasu meni ponien aluemestaruusluokat 90cm ja 100cm. Eka luokka meni ihan superhyvin! Nasu oli innoissaan ja hyppäsi nätisti, mutta sille samalle sarjalle mistä kiellettiin Annin kanssa ulos tuli Nasun kanssakin yksi kielto ja siitä 4vp. Mutta radan jälkeen oli silti hyvä fiilis, kun meni kieltoa lukuunottamatta tosi kivasti. Metri taas... Ykkoselle kielto, sitten pari estettä meni jotenkuten ja kolmoselle taas stoppi. Jes hyvä siinä se tällä kertaa, perus possuilu kiellot taaas kerran.

tää on kyllä ihan totta, varsinkin noiden kisojen jälkeen huomasin XD


1. hotelliyötä hennan kaa 
2. kaaduin skoballa vähän koulujen alun jälkeen ja tuli kieltämättä polviin ihan kivat jäljet... Noi oli monta viikkoo ton näkösenä ennen kun alkoi yhtään parantua, en pystynyt käyttää pitkiä housuja enkä varsinkaan farkkuja koska ne tarttui tohon haavaan kiinni ja repäs sen auki. Nyt siinä on onneks enää arvet jäljellä. 
3. mökille matkalla
 4. mäkin smoothiet ♥ 
5. taas retu 
6. ja veneilyt retun kanssa 

ja vielä lisää fiiliskuvia


Sitten ollaankin jo lähempänä tätä päivää. Viime postauksessa taisin nopeasti mainita Siilin kisoista, enkös? Oltiin siis lokakuun alussa siellä seurakisoissa molempien ponien kanssa! Anni meni ihan pikkusen 60cm, joka oli oikeasti varmaan 40cm korkuinen kuuden esteen rata, ja jokaisen esteen välisssä sai kiertää koko maneesin.. Mutta ainakin helppo juttu Annille, tuli nollarata ja punavalkoinen ruusuke mukaan. Nasu taas hyppäsi vaan 80cm, halusin vaan mennä edes yhdet kisat että olisi oikeasti helppoakivaa joten siksi noin pieni luokka vaan. Ja hyvin se menikin, taas 0/0vp ja neljäs sija, hienot tytöt!

VIDEOLLA kohdassa 6.59- 8.37




Saitte nyt siis tällaisen postaukseksi pitkän mutta kun miettii mitä kaikkea on tapahtunut, niin siihen nähden aika lyhyen postauksen meidän viime kuukausista. Katsotaan nyt mitä tästä eteenpäin täällä blogissa tapahtuu, yritän ainakin sillointällöin tulla kertomaan ponien kuulumisia!