lauantai 28. heinäkuuta 2012

133. Täällä taas [kisapostaus]

Pitkästä aikaa taas postausta, ja pitkä postaus tuleekin! (: Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen, en vielä ala bloggailla säännöllisesti, mutta nyt kone on suostunut toimimaan jo paremmin, joten kerron nyt vähän kuulumisia. Tosiaan, paljon on kerenyt tapahtua, ollaan päästy taas Nasun kanssa kunnolla kisaamaan, ja tähän postaukseen tulee siis varmaan suurimmilta osin kisakuulumisia. Nasun ontumisien syykin luultavasti selvisi, ja se oli epäsopiva satula... Se meni niin pitkälle lapojen päälle, etteivät ne mahtuneet liikkumaan, minkä takia poni ei siis pystynyt kunnolla kulkemaan ja hyppäämään. Nyt mennään siis taas sillä Annin satulalla, ja se on toiminut hyvin (:

Ensimmäiset kisat tauon jälkeen olivat pari viikkoa sitten Kemiössä. Oltiin kerran sitä ennen hypätti vähän, ja lähdettiin vaan katsomaan että miten sujuisi. Lisää jännitystä toki toi, etten ollut ennen mennyt Nasulla nurmikentällä enkä derbyesteitä, ja ensimmäinen luokka olikin lauantain aluederby metrin korkeudella. Siinä oli aika paljon semmoisia esteitä, joista en olisi uskonut Nasun menevän yli, joten tulikin yllätyksenä, että poni oli aivan superhieno ja rohkea, eikä tullut kuin yksi kielto! Sekin tuli ihan tavalliselle pystylle, kaikki pelotukset kuten vesimatto, kuivahauta, banketti, talo, kivimuuri, vene yms. menivät ihan siitä vain.




Toisena päivänä meidän oli tarkoitus hypätä ponicupin osakilpailu, mutta koska se kenttä oli jo lauantaina liukkaan näköinen, ja muutama meni nurinkin, ja siihen päälle oli vielä luvattu sadettakin, joten vaihdettiin luokka jo aamulla hypättävään kymppiin. Sekin meni olosuhteisiin nähden hyvin, ensimmäinen kymppi kaatosateessa, eka este tuli alas ja sarjan a-osalle kielto, sekä aikavirheitä, joten lopullinen tulos 11vp. Kaikki oli kyllä ihan omia virheitä, mikä jäi vähän harmittamaan, mutta päästiin ainakin maaliin!



Viime viikko oltiin sitten Vantaalla, ja viikonloppuna oli Husössä kisat, missä mentiin taas 110cm, eli se ponicup. Verkka oli ahdas ja pohja paikoittain huono, minkä takia tuli pari kieltoa alkuun, mutta lopuksi Nasu meni hyvin. Radalle kun lähdettiin, niin en saanut sitä oikein heräteltyä, minkä takia heti ensimmäiselle tuli kielto. Sitten terästäydyin itse, ja loppurata selvitettiin sitten puhtaasti, ja rata oli ihan siistikin.







Perjantaina matkattiin sitten Messilään kisoihin, missä tarkoituksena oli mennä metrin poniderby. Siinäkin alkurata oli hieman hidas, mutta ensimmäiset kolme estettä päästiin yli ilman virheitä. Neljäs este oli pieni pysty, jonka alla oli heinäpaali, mutta sen jälkeen oli ylämäki mikä vein pois radalta, ja sitä Nasu katsoi ja meinasi kieltää, mutta sain sen silti paikaltaan yli, tosin minulta tippui jalustimet, enkä saanut tarpeeksi laukkaa portaille, jotka veivät sitten takaisin kentälle. Niistä tulikin sitten katastrofi. Poni pysähtyi ensimmäiselle, mutta sain sen siitä alas, samoin toiselle. Siinä vaiheessa kumminkin lensin kaulalle, ja hetken onnistuin siinä roikkumaan, ennen kun mätkähdin maahan.

Jälki-ilmoittauduttiin sitten vielä kymppiinkin. Se menikin jo sitten paljonpaljon paremmin! Perusrata mentiin puhtaasti, poni liikkui ja hyppäsi superhyvin! Myös uusinnan kolme ensimmäistä estettä sujuivat. Sen jälkeen tuli käännös okserille, josta pääsi menemään toisen esteen edestä, tai kiertää sen. Olin ajatellut kiertää, mutta Nasu sitten livahti sen edestä, eikä saatu otettua vauhtia siihen okserille, joten siihen tuli kielto ja yllätysyllätys tipuin taaaaas. Tällä kertaa ei kumminkaan harmittanut yhtään, koska alkurata oli huippu, ja jäi hyvä fiilis radasta. Yritin ladata videon, mutta ihan niin yhteistyöhaluinen kone ei ollut ;)  Löydätte videot molemmista luokista seuraavasta postauksesta :) Kiitos Annalla niiden lataamisesta!

Päädyin nyt blogin kanssa semmoiseen vaihtoehtoon, että en pidä sitä enää ihan yhtä aktiivisena kuin ennen taukoakaa, vaan kirjoitan silloin kun saan kuvia tai tulee jotakin kiinnostavampaa kerrottavaa. En nimittäin halua tehdä tylsiä ja kuvattomia postauksia, niitä on todella puuduttavaa lukea, samoin kirjoittaa. Ja ainiin, väsäilin nyt uuden ulkoasunkin, mitäs pidätte? Banneri on liian iso, sen tiedän, mutta muita mielipiteitä saa toki kertoa.