tiistai 1. tammikuuta 2013

171. Uudenvuodenaatto

2013, onpas se vaikea kirjoittaa! Vuosi on siis taas vaihtunut, menee varmaan kesään asti ennen kuin taas opin kirjoittamaan vuosiluvun oikein... Mutta, nyt saatte pienen kuvapostauksen meidän uudenvuodenaatosta, tarkemmin sanottuna sen illasta. Ponien tekemisistä tulee postaus kunhan kerkeän sen tekemään, en halunnut näitä laittaa samaan postaukseen koska siitä olisi tullut pitkä ja sekava. Tämä postaus on siis enemmän lifestyle-tapainen.


aloitettiin ilta lautapelien parissa, tällä kertaa oli vuorossa Alias

Mustikka tarkkailee peliä

kynttilät ovat jotain niin ihanaa, ja meillä onkin yleensä aina paaljon kynttilöitä ympäriinsä, niin sisällä kuin ulkonakin

joulukoristeita löytyy vielä vähän, vaikka osa onkin jo taidettu ottaa pois



aamulla oli niin aikainen herätys, että piti ottaa pienet päiväunet...

... ennen kuin lähdettiin katsomaan pienempien rakettien ampumista



poneille uusivuosi on varmasti vuoden hirvein päivä, Anni ja Nasu olivat ainakin ihan kauhuissaan kaikesta paukkeesta ja raketeista... Aamulla ne olivat onneksi kumminkin jo rauhoittuneet, ja eipä tätä ole kuin ne muutama tunti vuodessa
tähtisädetikku k18..

keskiyöllä, vuodenvaihteessa ammuttiin vielä isommat raketit jäällä. Happy new year 2013!

Kun kaikki raketit oli katsottu ja iltapala syöty, kello oli 20 yli 1...

...ja silloin alettiin katsomaan leffaa, ja siitähän ei mitään tule ilman kunnon herkkuja!

Jaksoin kumminkin katsoa leffaa vaan reilu puoli tuntia ennen kuin nukahdin. No, sitä se liika valvominen teettää!

 Ja valvomisesta puheen ollen, en kyllä mitenkään tajua, kuinka pääsen huomenna sängystä ylös seitsemältä ja selviän kuusituntisen koulupäivän, jossa on pelkkiä lukuaineita? Apua... Voisiko joku olla ihana, ja mennä mun puolesta kouluun että saan jäädä nukkumaan?

15 kommenttia:

  1. sun sisko näyttää ihan sulta!:D

    VastaaPoista
  2. tällaset lifestyle tapaiset postaukset on myös sairaan kivoja :D et vois tehä useemminkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo katellaan, tää on kumminkin pääasiassa ponien blogi :) mutta kiitos :) !

      Poista
  3. Tää oli tosi kiva postaus kuvineen! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla alkaa 7 päivä koulu ;D

    VastaaPoista
  5. awww söpöi kuvii<3 vitsi ella on kasvanu! ps possumajal oli aika laimee tunnelma:((:(

    VastaaPoista
  6. tää oli kiva postaus ! (: mut mullaki sama ongelma, pelkkii lukuaineita huomen koulussa ja viimeyönä menin nukkumaan vasta 6.30 aamulla ja heräsin 12.05 :DDDDDd

    VastaaPoista
  7. ihana postaus ! :) koulua huomenna ? o.o mulla alkaa vasta 7. pv :D

    VastaaPoista
  8. joo mulki huomen kasiaamu enkä saa mitenkää unta :DD kiva postaus!!

    VastaaPoista
  9. Tein sulle bannerin voit kopioda sen blogistani: ainojabagir.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Ootko ollu Ponikoululla kisaamassa? Kuinka kauan kävit siel? Kun siel -09 yhes tuloksis oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo käytiin muutama kerta ponikoulussa kisoissa silloisten vuokraponien kanssa :) vissiin kolmesti taidettiin käydä.

      Poista
  11. Moi! Mikä kamera sulla on mulla on canon eos 1100d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on semmonen nikonin digikamera, ei mikään hyvä.. mutta tämän ja muidenkin näiden uusien postauksien kuvat on kuvattu roosan kameralla, mikä on sama kun tuo sinun, eli 1100D :)

      Poista