tiistai 27. elokuuta 2013

271. Videopostausta

Sanotaanko että vähän anteeksipyynnöksi ja kiitokseksi kuvasin eilen videopostauksen. Siitä tuli ehkä vähän tylsä, kun poneilla oli vapaapäivä, mutta ensi kerralla sitten kuvaan ratsastuspäivänä! :)

linkki videoon

maanantai 26. elokuuta 2013

270. Ponien kuulumiset

KERRANKIN pidin lupaukseni, että tulisin tänään tekemään ponipostausta pitkästä aikaa.

Mutta niin. En kai edes ole missään maininnut, että käytiin yksi päivä Nasun kanssa klinikalla. Mentiin ihan vaan varmistamaan, ettei ponilla ole mitään kipuja minkä takia se kieltää. No, meillä oli aika muistaakseni 10.30, joten puoli kahdeksalta piti lähteä sinne ajelemaan. Sain kyllä vapaapäivän koulusta, mutta herätys oli ihan samaan aikaan mitä olisi ollut, jos olisin mennyt kouluun.. Klinikalla ei mennyt kauaa, pari tuntia. Ensin juoksutettiin Nasu liinassa, sitten taivutukset, röntgenkuvat. Mitään suurempaa vikaa Nasusta ei onneksi löytynyt, lihasjumeja lähinnä.




reippaana kahdeksan aikaan matkalla..!

Päätettiin sitten vähän (tai oikeastaan aika paljonkin) muuttaa meidän treeniohjelmaa Nasun kanssa. Nykyään käydään ratsastamassa vaan joka toinen päivä, ja silloin käydään 7-8km maastolenkki. Intervalli-treeniä, vaan laukkaa ja käyntiä. Eli siis samaan tapaan miten ravureita treenataan, paitsi eri askellajissa. Niinä päivinä sitten kun ei ratsasteta, Nasu saa olla pihalla vapaana Annin kanssa. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että syödään vaan.. Anni huolehtii sitten Nasun liikunnasta ihan koko päivän, hehe ;) Mutta niin, tällä ohjelmalla haetaan kestävyyskuntoa ja hyppyintoa, kun Nasun ei tarvitse vaan pyöriä kentällä, vaan saa mennä maastossa. Ja jos totta puhutaan, niin tämä on munkin mielestä paljon kivempaa ;) Hyppäämässä ja kisoissa käydään tietysti myös.

Eilen menin ponin ekaa kertaa klinikkakäynnin jälkeen. Äiti ja Anni lähti meidän kanssa maastoon, käytiin illalla reilu 45 minuuttia ja vajaa 6 kilometriä pitkää lenkki. Ekana päivänä vähän helpommin! Käyntiä ja laukkaa siis vaan, ja lisäksi muutava mukava pukkisarja. Tällä tavalla sitten jatketaan!



maastoponi iltalenkillä




Sitten vielä Annin kuulumisia. Sen kanssa mitään muutoksia ei sitten olekkaan ollut. Ollaan menty samaa vanhaa kivaa, maastoiltu, tuuppailtu ja kerran myös hypätty. Anni on myös ollut ihan tavallinen, tosi kiltisti. Muuten ei ole mitään materiaalia, mutta viime viikon hyppykerrasta on muutama kuva, kun Henna tuli kameramieheksi mukaan.







Verkkasin ensin kentällä ja menin siinä vähän kavaletteja ja yhtä estettä, mutta siellä oli muitakin, niin mentiin sitten maneesiin hyppäämään. Laitoin ihan perus pystylinjan 17m, mitä tultiin pari kertaa. Anni oli super, minä vähän mokailin, mutta yhtään pudotusta tai kieltoa ei tullut, ja lopuksi tultiinkin kerran 90cm! Sehän on Annille nykyään jo ihan iso este. Hihi huippuponi ♥







vähän jos nostetaan ;)


tässä se linja, jonka toinen este oli sen 90cm 













Noniin nyt olette taas kärryillä ponijutuistakin sitten! Ja niin, sanon jo nyt, että tästä eteenpäin tulee luultavasti vielä harvemmin postauksia, mitä nyt on tullut. Koska, jos Nasun kanssa lähinnä maastoillaan, sieltä harvoin saan kuvia. Annin tekemisistä tulee kyllä postauksia silloin tällöin, samoin kun sitten valmennuksista ja kisoista, ja joskus tietysti muutenkin. Mutta tätä en nyt mieti tämän enempää, tärkeämpää on nyt kumminkin saada Nasu kuntoon kun pitää blogia aktiivisena.. :)

sunnuntai 25. elokuuta 2013

269. Pikapostausta + ilotulitus kuvailuja

Nyt olisi ehkä taas aihetta pyytää anteeksi tätä viikon postaustaukoa, mutta kun mä en vaan voi mitään kun ei aika riitä kaikelle. Viikolla en tavallisestikkaan pysty tehdä mitään blogin eteen, mutta ajattelin että lauantaina olisin kerennyt jonkun postauksen tehdä. No, en kerennyt, koska koko päivä oli niin täynnä! Aamulla yhdeksäksi kampaajalle, sitten kävin muutenkin kaupungissa. Välissä käymään kotona ratsastamassa, ja sitten illalla takaisin kaupunkiin yötivoliin, ja sieltä oltiin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan, niin en jaksanut enää alkaa postausta tekemään.

Nyt tulin vaan kertomaan että ollaan edelleen kunnossa ja ponit myös, ja heppapostausta yritän tehdä huomenna! Tällä kertaa vaan muutama kuva ja video eilisillan ilotulituksista, mitä katottiin satamassa. Kuvat onnistui ihan kivasti, ainakin siihen nähden etten kerennyt yhtään katsoa asetuksia.. Mutta itse ilotulitus oli tosi hieno! :)



tää on ehdottomasti mun suosikkikuva! 






yöpalaa hesestä kotimatkalla

maanantai 19. elokuuta 2013

268. Viikonlopun ratsastukset

Viikonloppu liian nopeasti takana, mutta paljon tuli kyllä tehtyä! Nasun ratsastin molempina päivinä kunnolla, kun se oli tosiaan ollut koko alkuviikon lomalla tippuneen kengän takia. Perjantaina saatiin viimein poni kengitettyä, ja samana iltana käytiin sitten maastoilemassa. Lauantaina oli vuorossa hyppytreeniä ja sunnuntaina tuuppailua! Monipuolista toimintaa siis ;) 

Lauantain estehyppelyt meni tosi hyvin. Kenttä oli aika märkä, joten hypättiin vaan pieniä, tosin eipä me muutenkaan itsekseen mennä mitään isoja tai paljon, valmennuksissa sitten enemmän. Mutta kumminkin, Nasu oli tosi hyvä eikä huonompi pohja häirinnyt sitä ollenkaan. Tehtiin alkuverkat ja tultiin sitten joku kolme lyhyttä, ehkä kuuden esteen rataa. Yksi kielto, eikä se edes ollut mikään possuilukielto, ja muutenkin erittäin hieno poni! ♥




Vähän vaan mietityttää, kun se yksi valmennus myöskin pieleen menneen hangon reissun jälkeen meni tosi huonosti, Nasu vaan kielteli ja possuili, mutta sen jälkeen kaikki hyppykerrat on mennyt hyvin, vaan yhdellä kiellolla molemmat? Selvisikö ongelma näin helpolla, yksi valmennus ja siinä se? Jotenkin en vaan usko, silloin oli nimittäin niin toivoton olo koko hyppäämisen kanssa.. Ei me tosin olla menty kunnolla isoa rataa, ehkä pienillä ei edes ole mitään ongelmaa? No, se selviää sitten kun päästään hyppäämään vielä ainakin muutaman kerran.. 


hölmö nasu, ois voinu ottaa vielä yhen askeleen mutta poni päättikin sitten hypätä.. :D




Sunnuntain koulutreeni ei mennyt ihan yhtä hyvin mitä lauantaina esteillä. Tai ei se kyllä huonostikkaan mennyt, mutta ei hyvinkään. Tai molempia. En mä tiedä! Mutta kumminkin, mentiin maneesiin, koska kentät oli vielä huonompina kuin lauantaina. Aluksi mulla ei ollut yhtään, ei siis YHTÄÄN fiilistä ratsastaa, löntysteltiin vaan ympäri maneesia. No, lopulta sitten ryhdistäydyin, verkkasin nopeasti kaikki askellajit ja sitten true-kouluratsastajana (jaa mites se oikeesti menikään...) otin jalustimet pois jalasta ja alettiin tehdä kunnolla töitä! Ollaan vähän hitaasti syttyviä, alkuun pieniä probleemia mutta sitten palaset loksahteli paikalleen ja Nasu toimi ravissa tosi hyvin! Jee se oli ihan superkiva, ja ravi on vielä meille se vaikein!

No, jos ravi toimi, niin laukka ei sitten millään. En saanut Nasua avuille ollenkaan, se oli ihan pohkeen takana, ja lopulta munkin hyvä asenne hävisi ja melkein luovutin. Sitä samaa ahaa-elämystä, mikä ravissa tuli, ei saatu enää takaisin, mutta hetken työskentelyn jälkeen Nasu meni laukassakin ihan hyvin, viimeinen pitkä sivu onnistui kiitettävästi, mikä sai sitten riittää siltä kertaa. 

piti käydä varmistamassa ettei mönkijä varmasti syö pieniä nasuponeja..!













hieno ♥




Anni vietti melkein koko viime viikon aktiivilomaa, en ratsastanut sitä kuin muutaman kerran alkuviikosta, mutta käytiin sitten esimerkiksi marjastamassa. Arvatkaas vaan kuka juoksi puolukkametsästä yksinään kotiin kun kyllästyi siihen touhuun... Tällä viikolla pitää taas mummoponikin laittaa töihin, ettei siitä tule ihan kuriton!

Lopuksi vielä muutama ostos. Käytiin lauantaina kaupungissa ja matkalla mentiin myös Agrimarkettiin, koska tarvitsisin uudet kannukset. No, kannuksia ei mukaan tarttunut mutta pari muuta juttua kylläkin! Varauduttiin talveen oikein ajoissa, ostin nimittäin kivan pipon ja toppatakin. Lisäksi ostettiin uudet ratsastuskengät, koska vanhat hiertävät kävellessä (radankävelyt oli muuten tosi ihania ne jalassa!♥). Kengistä ei otettu kuvia, ne on ihan tavalliset, mustat, karvavuorelliset jodpurit. Takin ja pipon näätte sitten tarkemmin noista kuvista!




perjantai 16. elokuuta 2013

267. Eka kouluviikko check!



annilla ratsastusta 

syömistä

pelaamista

ja koulujuttuja

siinä se viikko sitten menikin

nasu taas vaan chillaili koko viikon! siltä tippui kenkä heti maanantaina, ja vasta tänään (perjantaina) saatiin uudet kengät jalkaan, joten alkuviikko oli lomaa. noo nyt sitten alkaakin oikea tehotreeni ;) 

maanantai 12. elokuuta 2013

266. Hyvin mennyt hyppytreeni

Ensimmäinen koulunjälkeen-postailu tänä syksynä, jo ekan päivän jälkeen kyllästyttää... (siis koulu, ei postailu! :D) Nyt odotetaan sitten seuraavaa kesälomaa ;) Koulu rajoittaa myös tosi paljon minunkin bloggaamista, mutta murheditaan sitä sitten myöhemmin. Nyt ekat viikot on kumminkin helpompia ja koulun jälkeen on vielä valoisaa ratsastamiseen, talvella onkin sitten eriasia...

Mutta ainakin minun kesäloma loppui hyvin! Eilen illalla lähdettiin Nasun kanssa maneesille hyppäämään. Meidän piti mennä sisällä, koska nyt on satanut niin paljon että kenttä oli liian märkä. Äiti tuli, kun olin verkannut ponin, ja laittoi pari estettä, pystyn ja okserin lävistäjille, niin että tulin niitä sitten kahdeksikkona. Aloitettiin ihan pienillä, ja nostettiin aina muutaman kahdeksikon jälkeen vähän. Lopuksi molemmat oli n. metrissä, ja Nasu meni tosi hyvin! Yksi kielto tuli okserille, koska jotenkin kummallisesti vaan unohdin ratsastaa.. Mutta seuraavalla kerralla korjasin asian ja sitten Nasu hyppäsi taas nätisti. Jee, jäi hyvä mieli nyt, kun viimeksi meni niin huonosti! Mentiin tosin helppoja tehtäviä eikä esteetkään olleet valtavia, mutta pääasia oli että saataisiin hommaa toimimaan, ja kun meni hyvin niin minunkin itseluottamus taas nousi. Ehkä me ei ollakkaan ihan toivottomia..?

Ja vielä kiitos kaikille jotka jaksoivat tehdä meille bannereita, niitä tuli enemmän kuin olisin uskonut ja kaikki olivat tosi ihania! Monet tullaan näkemään täälläkin. Uutta ulkoasua alan tehdä heti kun kerkeän, luultavasti ihan parin päivän sisällä.



missä jalka?!!

kattokaa peilistä nii näätte edestäpäin ;) 

paras ♥

lauantai 10. elokuuta 2013

265. Muutama kuva + ask.fm + bannerintekijää?

Nyt oon ollu todella poikkeuksellisesti kaksi päivää ihan kokonaan ratsastamatta, vaikka oon ollut ihan vaan kotona ja on vielä lomakin! Tämmöstä ei ole tosiaankaan usein. Poneilla on nyt ollut kevyempää, kun Roosan kanssa mentiin joka päivä aika rankasti, oli estevalkkua ja molemmat joutui kovasti töihin Roosan tuuppailuissa, joten nyt ne on saanut vähän huilia. Tostaina menin molemmat kevyesti ilman satulaa, eilen poneilla oli vapaa, ja tänään äiti ja Henna kävi maastoilemassa. 

Parina edellisenä päivänä täällä ainakin on ollut sateiset ja harmaat säät, ei ainakaan paranna oloa kun tietää että parin päivän päästä alkaa koulu.. Hyi, en vaan jaksa koulua ja pitkää talvea, pimeää, kylmää, läksyjä, kokeita, aikaisia herätyksiä lämpimän ja ihanan kesän jälkeen! Mutta takaisin aiheeseen, niin nämä säät ovat aika kivoja kuvaamiseen, ja tänään suuntasinkin ulos ottamaan muutamia kuvia. 









Lopuksi vielä pari juttua. Ensin, (hehe miten niin oon hidas) tein ask.fm:n, ja jos joku haluaa tulla piristämään mun tylsää iltaa niin saa tulla kyselemään! Profiiliini pääset tästä linkistä, ja nimi on siis vennlaa.

Toinen juttu, löytyisikö teistä joku, joka osaisi tehdä banneria? Haluaisin uuden ulkoasun, mutta olen itse niin huono tekemään.. Muuten saisitte vapaat kädet, mutta ainakin toisesta, mielellään molemmista poneista olisi kiva jos löytyisi hyppykuva. Ja ei mitään kovin kesäistä. Bannereita voi laittaa vaikka minulle sähköpostiin venla.annyjanasu@gmail.com, tai facebookkiin tai ihan minne vaan.

torstai 8. elokuuta 2013

264. Roosan ratsastukset - Annilla hypyt, Nasulla koulua

Roosa lähti tänään aamulla kotiin, mutta vielä tulee yksi postaus, missä Roosa on ponien selässä enkä minä. Tällä kertaa minä en oikeastaan ole ollenkaan ponien kyydissä, sillä Roosa ratsasti eilen molemmat.


Aamulla (okei vasta puolen päivän aikaan mutta kun oltiin herätty..) lähdettiin Annin kanssa hyppäämään. Kentällä oli vielä samat esteet mitä me mentiin tiistaina valkussa, joten ei tarvinnut rakentaa mitään. Roosa  verkkaili Annin normaalisti, ja hypättiin aluksi ihan pieniä 50-60cm. Ne meni alkuun hyvin, mutta sitten yhdellä esteellä Anni päätti että enää ei muuten hypätä. Poni otti siihen pari kieltoa, mutta huijattiin sitä vähän ja hypättiin pari muuta estettä, minkä jälkeen se vaikea este meni taas hienosti yli! Sen jälkeen ei tullut enää yhtään kieltoa, Roosa ratsasti topakasti ja Annikin hyppäsi hyvin. Lopuksi esteet oli korkeimmillaan n. 80cm.










Illalla Roosa lähti sitten Nasun kanssa! Viime kerralla kun Roosa meni ponin, se meni tosi hienosti (täältä löytyy kuvia siltä kerralta), ja eilen Nasu oli kyllä vähintäänkin yhtä hieno. Alkuun poni oli vähän jäykkä, mutta lopulta se parani tosi paljon ja meni ihan superhyvin. Kun Roosa oli lopettanut tuuppailut, niin ne menivät vielä Nasulle palkinnoksi pari kertaa ihan kavalettikokoisen esteen, ja sekin meni kivasti.














Nyt tuli vähän kuvapainotteinen postaus, koska Roosa tosiaan lähti jo, ja on vähän vaikea kirjoittaa postausta jonkun muun ratsastuksista kuin omista.. :D