maanantai 30. syyskuuta 2013

282. Iisalmen seurakisat

Tällä kertaa tulee kisoista vähän erilainen huonompi postaus mitä yleensä. Oltiin lauantaina Iisalmessa ihan pikkukisoissa, ja siellä ei ollut ketään kuvaajia sekä oltiin äitin kanssa kahdestaan liikenteessä, joten tällä kertaa kuvia ei ole. Mutta videot löytyy kaikista luokista ja tekstiä tulee sitten enemmän!

En tiedä mitä järkeä näihin kisoihin oli lähteä, kattelin kipasta kisoja mutta aluekisoista oli taukoa, joten päätin sitten että tossa on jotkut seurakisat, tonne mennään. Annikin pääsisi taas mukaan! Mutta, ne kisat olikin sitten jotkut ihan pienet ratsastuskoulun seurakisat, ja olin vähän että mitä me täällä tehdään... Sitten ajateltiin että otetaan nämä nyt treenin kannalta edes, eipä tarvitse itse kantaa esteitä vaan pääsee hyppäämään valmiille radalle ;)

Lisäksi mullahan oli ne nivelsiteet venähtänyt, joten vähän sekin mietitytti että kestääkö jalka. Kai se kesti, tosin se oli (ja on edelleenkin..) aika kipeä kaikkien kolmen radan jälkeen. Onneksi sentään kaikissa luokissa oli sama rata, niin ei tarvinnut käydä radankävelyssä kun kerran vaan! :D

Mutta nyt asiaan, eli itse kisoihin. Annilla menin ensin, 70cm luokan. Verkkakenttä oli ihan kamalassa kunnossa, niin en uskaltanut verkassa ottaa kovin montaa hyppyä, niin vaan että saatiin hyvä fiilis. Anni menikin tosi kivasti! Lähdin luokassa heti ekana.

hahaha ehkä järkyttävin kuva ikinä XD mutta pakko laittaa, ainoa kuva kisoista! tämäkin verkasta

No, mitä sitten sanoisin itse radasta... Anni oli superhyvä! Se meni kaikki esteet ihan ilman mitään kyselyjä, läheltä ja kaukaa, tosi hieno poni. Perusrata meni nollilla, joten lähdettiin uusintaan. Siinä alku oli hyvä ja aika nopea, mutta sitten kävi sillätavalla hassusti että unohdin radan... XD Ei apua, käänsin heti esteen jälkeen ilman mitään ajatusta mihin pitää mennä, mulle tuli totaalinen unohdus ja etsin vaan sitä estettä, mutta en löytänyt. No sitten huomasin sen siinä meidän takana, joten tein sitten voltin ja hypättiin rata loppuun. Ääh, Anni oli niin hyvä ja oltaisiin menty puhtaasti, mutta sitten minä mokaan taas kaiken.. Mutta tuloksena sitten 0/4vp, olin tyytyväinen poniin mutta ärsyyntynyt itseeni. Vaikka tehtiin voltti, oltaisiin silti ajan perusteella oltu toisia, alle sekunti voittajaan!! Eli ilman volttia varmaan oltaisiin voitettu... Onneksi me ei Annin kanssa oteta tätä enää niin vakavasti, niin eipä se loppupeleissä edes haittaa :) 



Nasun kanssa mentiin sitten 90 & 100cm. Koska verkka oli ulkona niin huono, äiti kävi kysymässä että saataisiinko maneesiin verkkaeste, ja se onnistui joten Nasun kanssa pystyttiin verkkaamaan sisällä. Ysikymppiin meillä oli tavoitteena nollarata, ja jos päästään uusintaan niin saa ratsastaa aikaa.

Aloitin radan aika alitempossa ja ratsastin vaan kädellä ja toin pohjaan, mutta Nasu hyppäsi silti kiltisti. Sarjan (4. este) jälkeen saatiin vähän parempi tempo ja loppurata meni kivasti. Nasu oli myös tosi hyvä ratsastaa ja teki kaiken hienosti! Uusinnassa pääsin vähän menemään reippaammin, ja lopulta meidän 0/0 tulos ja aika riittivätkin 2 sijaan! Jee hieno poni, sininen rusetti lähti mukaan.







Meidän tuurilla sitten palkintojen jaossa alkoi kiva kaatosade, joka jatkui myös metrin ajan. Koska kenttä kastui ja siitä tuli liukas, päätettiin tietysti että mennään tosi rauhassa eikä mitään aikaratsastusta vaikka päästäisiin uusintaan. No, sinne asti ei päästy, mutta olen tosi tyytyväinen myös 100cm rataan! Alkurata meni kivasti, vaikka mentiin rauhallisemmin niin hypyt onnistui hyvin. 6. esteelle, joka oli okseri kaarteesta, tuli sitten yksi kielto. En vaan nähnyt paikkaa, ja kun ei päästy siihen hyvin niin en ratsastanut loppuun saakka, ja poni tökkäsi. Uusi yritys, en taaskaan nähnyt paikkaa, mutta ratsastin loppuun asti ja poni meni yli. Jos sitä vaan ratsastaisi ekallakin kerralla.. Viimeinen estekin päästiin puhtaasti, joten tulos metristä oli 4vp. Silti jäi kiva fiilis, Nasu oli tosi hyvä ratsastaa ja rata oli siisti.

100cm video on vähän huono, koska tosiaan satoi niin äiti kuvasi sen jostain katoksesta eikä kentän vierestä.. Mutta parempi tämä kun ei videoa ollenkaan, eikös?




Semmoiset kisat tällä kertaa, pikku epäonnistumisia mutta silti olin tyytyväinen. Seuraavat kisat on kahden viikon päästä, ekat hallikisat Nasun kanssa! Sitä ennen sitten treenaillaan, ja Anni saa nyt varmaan pitää rennompaa jonkun aikaa, kun sen hurja kisakausi (kahden kisat) on varmaan päättynyt, ellei löydy tästä läheltä jotain kivoja pikku seurakisoja :)

ps. propsit sille joka jaksoi kaiken lukea, mä en nimittäin jaksa kun kirjoittamisessakin meni niin kauan XD

lauantai 21. syyskuuta 2013

281. Alkeisponit liikenteessä

Heheh, en tiedä miten moni teistä edes tietää, mutta mä oon tällä hetkellä liikunnallisesti aika rajoittunut, sillä multa meni keskiviikkona nivelsiteet ja tällä hetkellä liikkuminen onnistuu vaan keppien avulla.. Jee hyvä minä!! Joten en nyt pysty ratsastaa/tehdä melkeen mitään ponien kanssa.







Tänään käytiin sitten ratsastamassa melko erikoisella kokoonpanolla. Ratsuina toimivat Anni ja Oona, ratsastajina Santtu 10v ja Ella 6v - molemmat melko kokemattomia. Sitten olin minä invalidina sekä kaksi aikuista, joista kumpikaan ei tiedä hevosista oikeastaan mitään. Hehe, kieltämättä oli vähän hankalaa välillä...

isi true horsemään



Lopulta sitten kun saatiin molemmat ratsastajat ponien kyytiin ja kentälle, niin meni oikein hyvin! Ella meni siis Oonalla ja Santtu Annilla. Minä linnoittauduin kameran kanssa penkille istumaan ja huutamaan ohjeita. Isi auttoi Ellaa Oonan kanssa ravatessa ja laukatessa, Santtu pärjäsi Annin kanssa ihan itsekin (hihi miten hieno ja kiltti poni mulla on! :3) Molemmat lähinnä siis käveli ja ravaili vähäsen, ilman suurempia ongelmia selvittiin!

tästä linkistä (klik) löytyy vielä pieni video Oonasta ja Ellasta, en nyt jaksa sitä upottaa tähän niin linkkinä vaan. 








wii oonis laukkaa! 


Nyt sitten vähän katellaan millon mä pääsen taas ponien selkään, ensi viikonloppuna olisi kisat mutta saa nähdä pystynkö sillon vielä ratsastamaan.. Siihen asti pitää käyttää apuvoimia ponien liikutuksessa ja vapaapäiviäkin on varmaan vähän tavallista enemmän. Mutta nyt kun en pysty paljoa tekemään, niin mulla on kehitteillä yksi erikoispostaus, mitä muutama lukija mulle ehdotti ja antoi vähän ideoita, toivottavasti saan sen toteutettua! :)

torstai 19. syyskuuta 2013

280. Oona-poni

Nyt viimein tulee paljon toivottu lupailemani postaus meidän uudesta ylläpitoponista! :) Oona, on vanhempi musta shettistamma, joka tuli lähinnä Ellan käyttöön meille. Pieni ponimummo on kyllä jo valloittanut kaikkien sydämmet, aivan ihana poni!


Oona on itseasiassa yhden kaverini vanha poni, joka sitten oli lähtenyt heiltä uuteen kotiin, josta nyt sitten etsittiin ponille ylläpitokotia. No, mietittiin siinä äitin kanssa, että miksei? Oona löytyi siis jo ennen kuin Taika lähti, ja oli tarkoitus että molemmat jäisivät meille. (aaw miettikää kun meillä olisi ollut kaksi pikku shettistä :3) Suunnitelmat sitten vähän muuttuivat, ja Taikahan lähti meiltä pois. Oona sitten tulikin varsin hyvään kohtaan eikä jäätykkään ilman shettistä, sillä Oona tuli samana päivänä kun Taika lähti! :D

Oona on Ellalle tosi hyvä opetusmestari, se on niin kiltti ettei olla ikinä nähty semmoista ponia, ja Ellakin, joka on välillä vähän arka ponien kanssa, ei pelkää Oonaa yhtään. Oona on myös paljon kokeneempi kuin Taika, se opettaa Ellaa hyväksi poniratsastajaksi ;)



maanantai 16. syyskuuta 2013

279. Kisaviikonloppu 2: koulukisat

Eilen oli sitten vuorossa toinen kisapäivä Sorsasalossa - tällä kertaa vaihdettiinkin lajia! Koulukisat oli siis kyseessä. Ensin kymmenen aikaan Roosa meni Nasulle Helppo B-luokan ja sitten puolen päivän aikaan oli minun ja Annin vuoro Helpossa C:ssä. 

ROOSA KIRJOTTAA... 

Nasun kanssa menin verkkaamaan noin 45min ennen meidän starttia. Oli aika reilusti aikaa, niin ei tarvinnut hätiköiden tehdä mitään. Nasu tuntui heti aika hyvältä, vertyi tavallista nopeammin ja sain sen ratsastettua aika hyväksi verkan aikana. Tein kaikkia tehtäviä mitä radalla oli, ja ne suju ihan hyvin lukuunottamatta laukkalävistäjiä, joissa Nasu meinasi vaihtaa laukan tai tuli muita rikkeitä.. Päätin radalla tulla lävistäjille aika rajussa vasta-asetuksessa, jolloin laukka ei vaihdu niin helposti. Toisen laukan Nasu radalla kuitenkin pääsi vaihtamaan..

Meidän rata oli aika jännittynyt, johtuu varmaan siitäkin että ne olivat Nasun ensimmäiset koulukisat ja meidän vähän huonosta harjoittelusta (olen mennyt nasulla vaan muutaman kerran ennen tätä).. Muutamia rikkeitä radalla tuli, mutta olen ihan tyytyväinen meidän suoritukseen, vaikka prosenteiksi tulikin vain 54,7%.. Pettynyt olen prosentteihin, en poniin ollenkaan, se teki hienosti vaikka olikin jännät paikat! Onneksi ei ollutkaan tavoite saada hyvää paperia, yritettiin vaan päästä maaliin ja se me tehtiin! Tuomarin kommentteja olikin mm: tänään kovin jännittynyt esitys, huolehdi taivutuksista kaarevilla ja suor. suorilla urilla. Pisteitä tehtävistä oli ihan 4-6, eli aika tasaisen heikko taso meillä tänään :D









VENLA KIRJOTTAA...

Nasun ja Roosan jälkeen sitten laiteltiin Anni kuntoon ja lähdettiin sen kanssa. Olin kokoajan vähän pihalla. Ei radankävelyä?! Ei verkkaesteitä? Tosi pitkä verkka-aika? Miten koulukisoihin edes verkataan?? Ja ääh kaikki oli niin erilaista! :D No pyörittiin siinä verkkakentällä hetki Annin kanssa ja sitten odoteltiin että päästään valmistautumaan radalle. 


kattokaa miten tyhmältä se näyttää sykeröillä XD







Siinä sitten ennen omaa vuoroa katsoin edellisen ratsukon radan. Yhdessä kohtaa aloin sitten miettiä että miksi tuo tossa kohtaa kävelee kun pitäisi laukata..? Joo, arvaatte ehkä että olin opetellut radan ihan väärin! Kävin sitten toiselta valmistautuvalta ratsukolta kysymässä, että miten se rata nyt menikään, ja sitten piti mennä radalle. Heheh, muistin kyllä sitten koko radan vaikka parissa kohtaa meni vähän tiukille, kun melkeen unohdin kääntää täyskaarron ja peruutuksen jälkeen käveltiin kulmaan asti kun mietin että mitä askellajia tässä pitikään mennä. Muuten rata oli sitten ihan super! Anni toimi juuri niinkuin pitikin, se oli tasainen, kuunteli apuja ja liikkui hyvin. Kieli oli ulkona koko radan, mikä tietysti siinä sitten verotti tosi paljon pisteitä.

Lopputulokseksi saatiin siis 52% ja alakommentteina oli hieman varovainen ratsastus, valitettavasti ponilla kieli ulkona läpi radan mikä verottaa pisteitä. Tehtävistä numeroita tuli 4.5-6.0, periaatteessa ilman kieltä kaikki olisivat olleet sen 1-2 pistettä enemmän.. No, ei voi mitään! Olin silti tyytyväinen Anniin ja itseeni myös!

verkkaa






Nopeasti editoitu videokooste molempien radoista, kiitos videoista taas kerran Hennalle! :)



Näin meni tällä kertaa, hienot esteponit kouluradalla! Tavoitteena meillä molemmilla oli, että ei olla viimeisiä, ja se tavoite saavutettiin, sillä kumpikaan ei ollut oman luokkansa viimeinen! Mutta kyllä se hyppääminen vaan on meidän laji, en ikinä jaksaisi olla kouluratsastaja :D

lauantai 14. syyskuuta 2013

278. Kisaviikonloppu 1: estekisat

Eka kisapäivä takana ja meni ihan huippuhyvin! En olis ikinä uskonut että molemmat ponit olisi ollut noin hyviä, kyllä mulla vaan on super ponit ♥ Jos joku ei vielä tiennyt, oltiin siis tänään Sorsasalossa seuraestekisoissa.


roosa poninhoitaja, kuvaaja ja henkinen tuki ;)

Menin siis heti aamulla Annilla 70cm luokan. Poni ei ollut käynyt vuoteen kisoissa, niin odotukset ei ollut kovin suuret, mutta kun nähtiin rata niin ei jännittänyt enää ollenkaan.. Ne esteet oli NIIN pieniä! Ei ne olleet edes sitä seiskakymppiä, vaan pienempiäkin. Verkkailin sitten Annin ihan rauhassa, olin vasta 13. lähtijä. Muutama hyppy verkassa, meni hyvin, ja sitten radalle.




Radalla molemmilla oli tosi hauskaa, siisti rata ei kyllä ollut mutta nolla tuli! Ekat kolme meni tosi hyvin, pysty ja okserilinja, mutta sitten 4. ja 5. kaarevalla linjalla mokattiin ja molempiin tuli tosi hassut hypyt.. :D Viimeiset kolme estettä meni sitten taas hienosti. Arvostelunahan oli A.1.0 eli kaikki puhtaat "voittaa" ja Annin kanssa saatiin siis 0vp ja jaettu 1.sija! Mutta hyi, se ruusuke oli keltamusta, miettikää miten ruma...












Annin jälkeen piti sitten odotella pari tuntia, ennen kuin alkoi 90cm, minkä menin Nasulla. Siihenkin verkkasin ihan normaalisti, sileällä Nasu oli superhyvä!  Hypyt pystylle onnistui myös nätisti, mutta okseria piti tulla pari kertaa ennen kuin alkoi sujua. Ekalla kerralla tuli kielto, sitten jäätiin tosi kauas, ja sitten taas tultiin tosi pohjaan.. :D Lopulta sekin tuli sitten hyvin.



Ysikympissä oli arvosteluna 367.1, eli se oli pidempi rata. Lähdettiin ihan vaan kokeilumielessä hyppäämään, kun nyt on ollut vähän kisataukoa. Rata menikin sitten yllättävän hyvin! Muutaman kerran mokasin paikan, mutta pääasiassa saatiin hyviä etäisyyksiä ja Nasu hyppäsi tosi hyvin ja rehellisesti. Uusinnassa ratsastin vähän aikaa, en kovin pieniä teitä uskaltanut kääntää mutta vähäsen. Lopputulos olikin 0/0vp ja sijoitus 5/51 ! Eli Nasun kanssa keltainen ruusuke lähti mukaan :) Vähän ärsytti, kun luokka oli samalla seuramestaruus, ja oltiin pitkään kiinni pronssissa mutta melkein viimeinen ratsukko meni sitten ohi ja oltiin mestaruuksissa neljänsiä.. Mutta Nasu oli super, oikeastaan ei lähdetty edes hakemaan sijoitusta, joten oon tästä tosi tyytyväinen :)










kaikki postauksen kuvat © Roosa (paitsi kaksi ensimmäistä) ja videot © Henna

perjantai 13. syyskuuta 2013

277. Kisavalmisteluja

Tästä tulee nyt vaan joku pikapostaus, koska kellon on jo noin paljon ja me halutaan nukkumaan, huomenna nimittäin herätys kisoihin 6.15.. Mutta Roosa tuli siis tänään tänne meille ja käytiin illalla ratsastamassa molemmat ponit maneesilla, mentiin sunnuntain kouluradat läpi ja lopuksi käytiin maastossa laukkailemassa.

Kirjottamisesta ei jotenkin tänään tule yhtään mitään, joten laitan nyt vaan muutaman kuvan + huonon videon tähän, huomenna ja ylihuomenna sitten tulee kunnolliset kisapostaukset kuvien ja videoiden kanssa! :)

ella ja oona-poni tuli alkukäynneille mukaan

roosa ja nasu





















ponien valmistelua viikonloppua varten!